Korjausoperaatiosta


Kirjaan tänne kuinka homman käy ja samalla teen itselleni muistiinpanot kameran saamiseksi uudestaan kokoon. Eikä sitä tiedä, tarvitsenko näitä muistiinpanoja vielä myöhemminkin. Tai venyykö korjaus niin pitkäksi, etten edes voi muistaa kaikkea purkuvaiheesta. (editoitu myöhemmin: Operaatio on venynyt jo yli puolen vuoden pituiseksi)

Korjaus- ja hankinta-kohteet

Pääkohde korjaukselle on heiluvat/lonksuvat linssityhmät ja suljin. Vian esille saaminen vaatii kameran purkamista osiin, jotta objektiivin sisäosiin pääsee käsiksi. Samalla on tarkoitus kunnostaa/huoltaa useita muitakin huonokuntoisia ja/tai viallisia kohteita.

Muut kamerasta/hankinnasta löytyneet puutteet ja viat

  1. Etulinssin pinnassa on pölyä, naarmuja ja raappeita
  2. Suljinajan valintakiekosta on murtunut pala
  3. Etummainen linssiryhmä pyörii kierteillään vapaasti
  4. Kummatkin linssiryhmät ja suljin pääsevät heilumaan
  5. Filmin painelevy on jumittunut takannessa
  6. Takakannen valotiivisteet on osittain kuluneet kokonaan pois
  7. Takimmaisen lissiryhmän kiinnityksestä puuttuu osia
  8. Takimmaista linssiryhmää on paikkamaalattu
  9. Suodattimet kierteet on vahingoittuneet tai soikeat
  10. Kamerasta puuttu linssisuojus
  11. Kamerasta puuttuu vastavalosuoja
  12. Kamerasta puuttuu olkahihna
  13. Kamerasta puuttuu etsimen kumi
  14. Kameralla ei ole laukkua/suojapussia

Ensimmäinen operaatio tulee olemaan kameran etulinssin putsaus, joka on ottamieni makrokuvien perusteella karmivassa kunnossa:

Etulinssin karmiva kunto

Kuva 4: Etulinssin naarmut, lika ja pöly. Saako noita raappeita pois?

Mitä ja millä korjaan

Korjausoperaation ei pitäisi olla ylettömän hankala kameran moniputklaisuuden puolesta. Toinen asia on sitten kuinka paljon siinä on Japanin kosteassa meri-ilmastossa kiinni hirttäneitä kierteitä.
FUJICA GW-690 on keskiformaatin filmikamera, erittäin yksinkertainen, täysin mekaaninen ja patteriton. Siinä ei ole edes valotusmittaria ja ainoa sähköön viittaava osa on salamavalon synkronointiliitäntä. Kamera kuvaa 120-formaatin filmille, 60mm x 90mm kokoisia ruutuja. Objektiivi on kiinteä.

Alotuskokoonpano on muovilaatikossa odottamassa h-hetkeä:

Kamera ja siihen hommattuja osia muovilaatikossa

Kuva 2: FUJICA GW690, objektiivista lohjennut muovinpala, 2 vastavalosuojaa, varaosasuljin sekä etälaukaisin

Laatikon osien hinnat:

Lisäksi on (osa vasta tilattuna) projektimateriaalia:

Käytettävissä on myös kopio kameramallin evoluutioversio III:n huoltomanuaalista. Eroavaisuuksien ei pitäisi olla kovin suuria:

SERVICE MANUAL
FUJI GW690-III [PROFESSIONAL]
FUJI GWS690-III [PROFESSIONAL]

Työn edetessä eroavaisuudet alkoi lopulta jumittaa hommaa ja pelkäsin hajottavani koko kameran (hyvä etten vääntänyt koko etulaukaisijaa sijoiltaan). Päätinkin tilata USA:sta tämän kameraversion alkuperäisen manuaalin paperikopion:

REPAIR MANUAL & PART LIST FOR FUJICA GW-690, GSW-690, G-617 (62,29€)

Fujica GW690 huoltomanuaali

Kuva 3: Fujica GW-690 Huoltomanuaali

Verkosta löytyy useasta paikasta (mm. eBay) maksullisena. Se on vaan aika kallis Suomeen tilattuna, kun manuaalien myyjä on USA:ssa, eivätkä toimita sähköisenä:

Fujica GW-690 Repair Manual $27.92 USD
Shipping and handling $32.95 USD
Yhteensä: 56.86€
Tulli (kirjat tullivapaa) 0€
Arvonlisävero (10 %) 5,69€
Manuaalin kokonaishinta 62,29€

Muistiinpanojen tekoaikaan löytyi verkosta vapaasti ladattavana pdf-tiedostona ”SERVICE MANUAL FUJI GW690-III (PROFESSIONAL), FUJI GSW690-III (PROFESSIONAL)” II JA III versioiden huoltomanuaali:

  1. Ranskankielinen saitti, mutta manuaali on englanniksi: Huoltomanuaali Sivua ei enään löydy
  2. Täältäkin sen saa: Huoltomanuaali Sivua ei enään löydy

Muutamia vinkkejä